Koneurakointi Mutikainen Oy

Olemme jo vuodesta 1978 toiminut metsäkoneyritys, jonka 30 vuotuiseen rupeamaan kuuluu monta erilaista historian käännettä ja tarinaa. Toiminta alkoi toiminimenä ja pääleipälajina oli puunajo. Tämän jälkeen yritystoimintaa on laajennettu tasaisesti ja siten se on kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Nykyinen yhtiömuoto on toiminut vuodesta 1993.

Toimenkuvaamme kuuluu koneellinen puiden hakkuu, joka sisältää metsurityöt, lähikuljetuksen sekä irtohakkuutähteiden ja energiarangan käsittelyn tien varteen. Lisäksi teemme maanmuokkausta, kannonnostoa sekä muita kaivinkonehommia. Tavoitteemme on tuottaa laadukasta ja toimivaa palvelua asiakkaillemme. Käytössämme on nykyaikainen kalusto, sekä osaava henkilökunta. Toimintamme sijoittuu Itä-Suomen alueelle.

Huoltohalliltamme löydät hydraulliikkaletkut ja nipat tarpeittesi mukaan. Varastostamme löytyvät yleisimmät letku- ja liitinkoot.

Uutisia ja ajankohtaista

Hyvää alkanutta vuotta ! - Tuesday, February 09, 2010
Vuosi on vaihtunut talvisissa merkeissä ja aika menee kovaa vauhtia eteenpäin. Kiitos kuluneesta vuodesta 2009 asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja työntekijöillemme!

Viime vuosi oli erittäin vaikea metsäalalla. Töitä oli niukasti ja puukauppa tahmasi. Nyt näyttää kuitenkin hyvältä ja töitä on tällä hetkellä riittävästi ja ilmatkin ovat suosineet.

Talvista pakkassäätä on riittänyt ja siitä on saatu nauttia. Metsäpohjat ovat jäätyneet hyvin ja hakkuut etenevät sään puolesta erinomaisesti.

Jaksamista kaikille talven pimeille tunneille!
Silva Metsänäyttely 11.-13. kesäkuuta Joensuun Areenalla - Thursday, June 11, 2009
Neljättä kertaa järjestettävä metsäalan merkittävä suomalainen suurnäyttely, SILVA 2009 Metsänäyttely, on teemaltaan iloinen.

11.-13. kesäkuuta järjestetään SILVA 2009 Metsänäyttely. Näyttelyn teemana on "Iloa metsästä". SILVA on avoinna jokaisena näyttelypäivänä klo 10-18.

Olemme myös mukana Silvassa A. Hirvonen Oy:n osasatolla U 436-443
pilkkomassa kantoja kantopilkkurilla. Tulehan pistäytymään!

 
 
 

 Tänään on 07.09.2010 kello 07:45:55

   

Koneurakointi Mutikainen Oy
Mäntytie 6 D
58500 PUNKAHARJU

 

Copyright © 2008 Koneurakointi Mutikainen Oy